Sananen kirjoittajalta

Liekovarpion tarinaa on ollut vapauttavaa kirjoittaa. Se on ollut ihanaa, iloista, on ollut hauskaa tutustua hahmoon, jota en aluksi tuntenut juuri lainkaan. Olen löytänyt hänestä paljon samankaltaisuutta, mutta olen havainnut myös suuria eroja itseeni ja omaan persoonaani nähden. Liekovarpiossa jännittävintä on ollut hänen optimistisuutensa ja vähäeleisyytensä sekä aikakäsityksensä. Liekovarpion vuodenkiertoon mahtui 64 päivää, joiden sisällä ei tapahtunut mitään, mutta kuitenkin kaikki.

Suhtaudun blogeihin projekteina tai teoksina, jotka palvelevat tarpeitani ilmaisijana. Blogi on minulle yksi kanava, jossa saan kulloinkin tehdä juuri sitä, mitä haluan. Olen monimuotoinen, muuttuva ihminen, kehityn, saan ideoita, kypsyttelen niitä, toteutan niistä sen osan, joka tuntuu omalta.

Edelleen eniten minua kiehtoo arki. Minua viehättää tarkastella sitä, mikä päivien sisällä muuttuu, mutta erityisesti minua kiinnostaa se, mikä ei muutu.

Uutta arkista konkretiaa on katseltavissa ja luettavissa osoitteessa

http://taivaantarkkailija.blogspot.fi/

Tuleeko syys






Pihlajanmarjat punertavat. Liekovarpiota vihlaisee. Tuleeko syys.

Sillalla tepastelee lokki. Liekovarpio hätkähtää sen kokoa.

Maailmanpyörä pyörii. Oranssi ilmapallo karkaa tuuleen ja lentää korkeuksiin.

Liekovarpio sanoo: "Hei hei".

Kastuu litimäräksi






Liekovarpio kuljeskelee kaupungilla. Alkaa sataa yhtäkkiä lujaa. Liekovarpio kastuu litimäräksi, ja ihmiset tuijottavat ihan kuin sateessa kävely olisi jotenkin kiellettyä, vaikka Liekovarpiota itseään vedentulo ei haittaa lainkaan.

Sade lakkaa, tuuli kuivattaa vaatteet. Liekovarpio menee istumaan tutun kahvilan ihanalle kellanvihreälle sohvalle ja katselee ympärilleen. Hän otti tiskiltä mukaansa valkean granaattiomenateen, se on vähän esanssinen, mutta ihan hyvä.

Tunnelma kahvilassa on viehättävä. Voimakkaan punaiset, violetit ja vihreät seinät ovat hienot, parilla seinällä on isokuvioista tapettia. Kattokruunut heijastuvat seinällä olevista peileistä. Jalkalamput on tuotu suoraan jonkun mummolasta. Sohvat ja nojatuolit on päällystetty kuviollisilla sameteilla. Pöydät ovat tummaa puuta, kolhuisia ja elämää nähneitä. Pöytien ja lipastojen päällä seinien vierustoilla on kukkia maljakoissa, vanhoja radioita ja kirjoituskoneita.

Kahvilasta on vuosien mittaan tullut yksi Liekovarpion tärkeistä olohuoneista. Kenen mukana hän tänne ensi kerran tuli, sitä hän ei muista, yksin tuskin ainakaan. Hän on luuhannut täällä monien ihmisten kanssa: on opeteltu virkkaamaan, pelattu sanapelejä, puhuttu koirien polkuanturoista, kilistetty mukeja jos jollekin.

Liekovarpio toivoo, että kahvilasta ei koskaan tarvitse erota.

Vihreys tuntuu





Liekovarpio käy lenkillä. Hämärtää, lehmät ovat jo nukkumassa. Pensasruusut tuoksuvat.

Suurensuuressa vuorijalavassa on suuri, hyvin hieno linnunpönttö. Liekovarpio sanoo "Hei!" siltä varalta, että pöntössä asutaan.

Vihreys tuntuu Liekovarpiosta hyvältä.

Kohinan kuulee kauas







Puut ovat täynnä elämää, ne kohisevat ja kohinan kuulee kauas. Viimeiset auringonsäteet heittäytyvät kukintaansa lopettelevan koiranputken lehdille.

Liekovarpio osaa ajaa traktoria. Hän osaa kyntää ja äestää ja poimia puunrunkoja kouralla kärryyn, mutta niitä taitoja hän ei valitsemassaan elämässä juurikaan tarvitse. Tärkeämpää on nähdä, kokea ja tuntea, kaikesta siitä voi kirjoittaa runon tai säveltää laulun tai maalata kuvan.

Sitten, kun Liekovarpio kasvaa isoksi, hän aikoo kirjoittaa väitöskirjan suklaakakkujen soveltuvuudesta pääsääntöiseksi ravinnoksi.

Valo leikkii






Valo leikkii pionien terälehdillä.

Illalla puistoon on laskeutunut usva, Liekovarpio katsoo sitä bussin ikkunasta. Hänellä on nuttura tukassaan, niskasärkynuttura, joskus olisi parempi vain antaa hiusten olla valloillaan, antaa tuulen tarttua niihin ja riepotella, sellaisesta ei tule särkyä.

Kotona Liekovarpio keittää myöhäisen linssikeiton ja syö sen kynttilänvalossa hämärän hiipiessä ylle.

Päivä on ollut täyteläinen, hänen päivänsä usein ovat sellaisia, kaikki on aina hyvin, kunhan on kesä.

Juhannusperhonen







Juhannusperhonen lennähtää Liekovarpion nenälle. Leinikkiä riittää niityllä, keltainen meri jatkuu silmänkantamattomiin. Medentuoksu houkuttelee kimalaisia.

Liekovarpio tekee kaiken, mitä kesällä voi tehdä. Hän soutaa saareen, pulahtaa rantakalliolta uimaan, onkii laiturilta, keinuu, hipsii paljain jaloin pitkin ketoja ja tekee juhannustaiat.

Yötä ei oikeastaan ole.